Miksi Vihreä lippu?
 

10 hyvää syytä lähteä mukaan

1. Kokonaisvaltaisuus. Vihreä lippu käsittää sekä ympäristökasvatuksen että ympäristökuormituksen vähentämisen näkökulman. Vuosittain vaihtuvista teemoista muodostuu kestävän kehityksen kokonaiskuva.

2. Osallisuus. Lapset, nuoret ja aikuiset toimivat yhteisvastuullisesti - näin opitaan yhteisten asioiden hoitamista ja saadaan kokemus omista vaikutusmahdollisuuksista.

3. Pitkäjänteisyys. Selkeä, pysyvä toimintamalli ohjaa ympäristöasioiden pitkäjänteiseen kehittämiseen lukuvuoden aikana ja vuodesta toiseen.

4. Joustavuus. Malli antaa punaisen langan, jonka ympärille päiväkoti tai koulu määrittelee tavoitteensa ja toimintatapansa - omista lähtökohdistaan käsin.

5. Myönteinen julkisuus. Vihreä lippu -päiväkodit, -koulut ja oppilaitokset erottautuvat edelläkävijöinä ja myönteisen mallin antajina.

6. Tukipalvelut. Osallistuja saa jatkuvaa neuvontaa, tukea ja palautetta toiminnastaan.

7. Opetussuunnitelman työrukkanen. Vihreä lippu -ohjelman avulla koulu toteuttaa opetussuunnitelman Kestävä tulevaisuus ja Osallistuva kansalaisuus -aihekokonaisuuksia.

8. Kansainvälisyys. Vihreä lippu -ohjelma on osa yli 40 maassa toimivaa Eco-Schools -ohjelmaa; verkosto mahdollistaa yhteydet muiden maiden osallistujiin.

9. Rahallinen säästö. Päiväkoti tai koulu voi säästää jätehuollossa, veden ja energian kulutuksessa sekä hankinnoissa jopa tuhansia euroja vuodessa.

10. Järjestelmällisyys. Toiminnan tulokset on helppo todeta päiväkodin tai koulun arjessa entistä ympäristöystävällisempinä käytäntöinä, vähentyneenä jätemääränä ja taloudellisina säästöinä.

Vihreä lippu -ohjelman osallistujana saatte ympäristökasvatustyönne tueksi seuraavat palvelut:

  • tukimateriaalit: Vihreä lippu -kansion, sähköisen Vinkit&Linkit -tiedotteen kuusi kertaa vuodessa
  • neuvontapalvelut puhelimitse ja sähköpostitse
  • kirjallisen palautteen toiminnastanne kahdesti jokaisen projektin aikana
  • Vihreän lipun (kotimainen, korkealaatuinen salkolippu tai pöytälippu)
  • yhteyden kansainvälisen Eco-Schools -ohjelman kouluihin ja päiväkoteihin muissa maissa ja kansainväliset ajankohtaistiedotteet. Maksu kattaa myös kansainvälisen ohjelman osallistumismaksun
  • alennusta Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran järjestämien seminaarien ja koulutusten osallistumismaksuista
  • maksutta Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran yhteisöjäsenyyden, jolloin saatte neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Ympäristökasvatuslehden.
 
   
 
.:Mikä Vihreä lippu?
>Miksi Vihreä lippu?
.:Keitä jo mukana?
.:Tulkaa mukaan!
.:Tukea Vihreä lippu -toimintaan
.:Usein kysyttyä
.:Tukijat
.:Medialle
.:In English