| Joukko suuria kuntia viitoittaa tietä ekologisempaan tulevaisuuteen |
|
|
Lähes kaikki Suomen suurimmat kunnat ovat ryhtyneet tukemaan kouluissaan ja päiväkodeissaan tapahtuvaa ympäristötyötä tehokkain ja konkreettisin toimin. Yhtenä varsin merkittävänä keinona on ympäristöohjelma Vihreän lipun osallistumismaksujen maksaminen. Vihreä lippu -ohjelman myötä lapset ja nuoret oppivat säästämään ympäristöä mm. vähentämällä energian ja veden käyttöä, lajittelemalla jätteet ja kuluttamalla järkevästi. ”Tästä toiminnasta aiheutuvat vähennykset energialaskuissa, vesilaskuissa, hankinnoissa ja jätemaksuissa näkyvät suorana säästönä kunnan ja koulun kukkarossa,” muistuttaa Kirsi Verkka Helsingin opetusvirastosta. Konkreettinen esimerkki helposti saavutettavista säästöistä löytyy Lauttasaaren ala-asteelta Helsingistä. ”Koulumme säästää useita satoja euroja vuodessa, kun kaikki jätteet energiajaetta myöten lajitellaan”, kertoo opettaja Tiina Halttunen. Vihreä lippu -ohjelman maksullisuus perustuu siihen, että Sykse tarjoaa ohjelmaan osallistuville kouluille ja päiväkodeille jatkuvaa tukea sekä laadukkaat opetusmateriaalit. Sykse on voittoa tavoittelematon, aatteellisesti ja poliittisesti sitoutumaton yhdistys, jonka tavoitteena on edistää suomalaista ympäristökasvatusta. Suomen Ympäristökasvatuksen Seura (Sykse) haluaa kiittää näitä Vihreän lipun ”kumppanikuntia” ja kannustaa kaikkia maamme kuntia liittymään kumppanikuntien joukkoon. Syksen tiedossa olevat kumppanikunnat on listattu täällä: Lisätietoa: Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry |
| Viimeksi päivitetty 21.08.2012 13:11 |
Ajankohtaista
Jäsenkysely on päättynyt!Jäsenkysely toteutettiin 17.5 - 9.6.2013 välisenä aikana. Kyselyn avulla saimme tärkeää tietoa yhdistyksemme toiminnan...Ennätysmäärä Vihreä lippu -tunnustuksia jaettiin!Suomen Ympäristökasvatuksen Seura on myöntänyt 143 kasvatusalan toimijalle arvostetun kansainvälisen...Ympäristökasvatuspäivien ilmoittautuminen on avattu!Valtakunnalliset Ympäristökasvatuspäivät 2013 järjestetään 3.-4.10 Suomen luontokeskus Haltiassa, Espoon Nuuksiossa. Luvassa...Ympäristökasvatuksen verkkonumero 2/2013 on ilmestynytYmpäristökasvatuksen verkkonumero 2/2013 on ilmestynyt!Kiinnostaako hyvinvointi, entä leikin vaikutus terveyteen? Kurkkaa...Lausunto koskien luonnosta: Valtioneuvoston periaatepäätös Kestävästä kulutuksesta ja tuotannosta 'Vähemmästä viisaammin' 2012Lue Lausunto koskien luonnosta: Valtioneuvoston periaatepäätös Kestävästä kulutuksesta ja tuotannosta 'Vähemmästä...Innostu keväästä ja linnuista - tule mukaan linturetkelle ja kevätkokoukseen 23.3. Helsingin Viikissä!Innostu keväästä ja linnuista - tule mukaan linturetkelle ja kevätkokoukseen 23.3. Helsingin Viikissä! Tule bongaamaan...Tule mukaan Syksen toimintaan!Tule mukaan Syksen toimintaan! Mikä on sinun tapasi toimia ja vaikuttaa ympäristökasvatuksen saralla? Syksen...Ympäristökasvatuksen verkkonumero 1/2013 on ilmestynytYmpäristökasvatuksen verkkonumero 1/2013 on ilmestynyt!Lehdestä löydät mm. seuraavat kirjoitukset:Marja-Leena Loukola:...Leikkiä, laulua ja läheisyyttä – Vihreän lipun päivänä muistetaan toinen toistaSuomalaiset Vihreä lippu -päiväkodit ja koulut viettävät valtakunnallista Vihreän lipun päivää 2.2. Kuten päivämäärästä voi...Ympäristökasvatuspäivät 2013Ympäristökasvatuspäivät järjestetään tänä vuonna Suomen luontokeskus Haltiassa 3.-4. lokakuuta.Päivien teemana hyvinvointi.... |
Poiminnat lehdestä
![]() Millaista on terve elämä?Pitkän uran ympäristökasvatuksen tutkimustyön parissa tehnyt Eila Jeronen on mukana suunnittelemassa Vihreä lippu -ohjelman...![]() Luontokoulujen toimintaa Ruotsin malliinMikä on Fältbussen? Miten Ruotsissa toteutetaan Vi lär in ute -toimintaa? Suomalainen ympäristökasvattajien porukka...![]() Henry David Thoreau – ympäristökasvatuksellista elämää metsässäUudessa kirjoitussarjassa esitellään varhaisia ajattelijoita, joiden työ on vaikuttanut ympäristökasvatukseen ja...![]() Partiotoimintaa Vihreän lipun allaUseimmissa maissa vain koulut voivat osallistua Vihreä lippu -ohjelmaan. Suomessa mukaan voivat päästä päiväkotien lisäksi...![]() Mikä tekee meistä ympäristöystävällisiä?Luontosuhteessa on samankaltaisia piirteitä kuin missä tahansa suhteessa: suhde ei voi kehittyä ilman yhteyttä ja yhteyden...![]() Näyttävä dokumentti jäljittää mehiläisten joukkotuhojaSveitsiläinen elokuvaohjaaja Markus Imhoof avaa loistavalla dokumenttielokuvallaan Ei pelkkää hunajaa silmämme...![]() Vihreä lippu -terveisiä Jannilta ja MallaltaJanni ja Malla ovat viime lukukaudelta saakka kuuluneet Mahnalan Ympäristökoulun Vihreä lippu -raatiin. Heidän mielestään... |








