Ekokanin kolmas teema: ruoka Tulosta

Kolmanneksi teemaksi Ekokanillemme valittiin ruoka.

Kasvisruoka

Ekokanimme kertoo suosivansa usein kasvisruokaa.

-Lihaa ja leikkeleitä syön 1-3 kertaa viikossa, ja silloin suosin riistaa. Ravintolassakin suosin usein kasvisruokaa, Ekokani kertoo.

Täydelliseksi kasvissyöjäksi hän ei kuitenkaan halua ryhtyä, joten tällä saralla hän ei koe, että hänellä olisi juuri parannettavaa.

Kotimaiset tuotteet

Ekokanimme sanoo myös yleensä ostavansa kotimaisia tuotteita. Hän myös suosii luomuruokaa ja Reilun kaupan tuotteita. Sen sijaan kausituotteisiin tai varsinaiseen lähiruokaan hän ei ole juuri kiinnittänyt huomiota.

-Kaupasta mukaan tarttuu lähinnä sitä, mitä mieli tekee sillä hetkellä, Ekokani myöntää.

Hän kuitenkin lupaa ottaa asioista selvää. Nyt talvella hän aikoo syödä esim. enemmän juureksia ja enemmän lähileipureiden tuotteita.

Ekokani kertoo myös käyttävänsä paljon riisiä ja hyvin harvoin esimerkiksi perunaa.

-En olekaan aikaisemmin tullut miettineeksi riisin viljelyyn tarvittavaa veden määrää tai sen kuljettamisesta johtuvaa ympäristövaikutusta, Ekokani sanoo.

Hän lupaa kuitenkin kiinnittää huomiota riisin korvaamiseen ohralla tai vaihtoehtoisesti perunalla.

Ruokaa roskiin

Ekokanimme arvioi, että ruokaa hän heittää roskiin, tai paremminkin biojätteisiin, 5-10% ostamastaan ruoasta. Tämä on suhteellisen hyvä luku, sillä on arvioitu, että Suomessa kolmasosa kaikesta ruoasta päätyy roskiin. Tämä on ympäristövaikutuksiltaan verrattavissa kaikkien suomalaisten vuodessa tekemiin lentomatkoihin.

-Ruoka on vaikea asia ympäristön näkökulmasta, sillä on mahdotonta sanoa yksioikoisesti, onko esimerkiksi ulkomailta Suomeen kuljetettu ruoka aina kotimaassa tuotettua ruokaa syntisempää, eco-coachimme Aino sanoo. –Roskiin heitetty ruoka on kuitenkin aina syntilistan kärkipäässä sillä tämä on selkeää luonnonvarojen tuhlausta. Pahimmillaan roskiin heitetty ruoka myös päätyy metaanikaasujen aiheuttajaksi kaatopaikalle.

Ekokani lupaakin kiinnittää vielä enemmän huomiota siihen, mitä ruokaa hän yleensä heittää roskiin ja miten tätä määrää voisi vielä entisestään pienentää.


Oletko itse kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka ekologisesti syöt? Kartoita tilanteesi täällä!

Viimeksi päivitetty 20.02.2012 10:38
 

Ajankohtaista

Vihreän lipun mentor vieraili Suomessa

Vihreä lippu -ohjelmaa hallinnoi kansainvälisesti Foundation for Environmental Education (FEE). Toukokuun alussa Sykse sai...

Ympäristökasvatuspäivien ilmoittautuminen on alkanut

Julistamme täten Ympäristökasvatuspäivien 2012 ilmoittautumisen avatuksi! Tule ottamaan selvää: Mikä on...

Ekokani: mitä tästä opimme

Projektimme jälkeen Ekokanimme istahti alas pohtimaan kestävää elämää. Projekti oli hänen mielestään antoisa ja hauska....

Ekokani ja muu kuluttaminen

Ekokanimme ensimmäiseksi tavoitteeksi asetettiin se, että hänen tulisi ostaa reppu tai isompi käsilaukku tai kuljettaa...

Toimiston väki esittäytyy - Sirkku

Viikon lähestyessä loppua pääsen minä, järjestöassistentti Sirkku Fagerlund, jakamaan kanssanne perjantaipäivän agendan ja...

Toimiston väki esittäytyy - Saara

Syksen toimistolla ideoidaan runsaasti, ja mitä vaihtelevimmista teemoista aina sloganin keksimisestä yritysyhteistyöhön....

Ympäristökasvatuspäivillä teemoina oppimisympäristöt ja ympärisökasvatuksen vaikuttavuus

Tänä vuonna Ympäristökasvatuspäivillä teemoina ovat oppimisympäristöt ja ympäristökasvatuksen vaikuttavuus. Torstaina 4.10....
raporteissa-valittyy-aito-innostus

"Vihreä lippu -raporteista välittyy aito innostus ympäristökasvatukseen"

Kun Vihreän lipun projekti on saatu kouluissa ja päiväkodeissa päätökseen, laaditaan tehdystä työstä raportti Sykselle,...

Toimiston väki esittäytyy - Aino

Kiireisen keskiviikon lähetessä loppuaan pääsen minä, Vihreä lippu -päällikkö Aino Alasentie, raottamaan teille tyypillisen...

Ympäristökasvatus-lehti uudistuu

Lehden historia on pitkä. Ensimmäinen lehti ilmestyi vuonna 1994 nimellä Ympäristökasvatus - Elämäntapa kestäväksi. Lehti...

Poiminnat lehdestä

toinen-testiartikkeli-22012-lehteen

Opetusministeri Jukka Gustafsson: Perusopetuksella on tärkeä rooli kestävässä kehityksessä

Haastattelu Outi Lundahl Opetussuunnitelman uudistusta valmistellaan paraikaa hallitusohjelman päätösten pohjalta....
sudenkorennot-luonnon-ikiaikaiset-kaunokaiset

Sudenkorennot – luonnon ikiaikaiset kaunokaiset

Vain aitoja koruja kantavat kaislan hiukset:      sudenkorentoa            ...
linturetkelle-ilman-lajintunnistuspaineita-lasten-lintuviikolla

Linturetkelle ilman lajintunnistuspaineita

Lasten lintuviikko 21.–27.5.2012 – Opettajat ja muut lapsiryhmien vetäjät jännittävät usein lähtemistä linturetkelle...
seuraa-lapsen-tarpeita-opastaa-wwf-sveitsin-projekti-paeivaekotien-henkiloestoeae-

Seuraa lapsen tarpeita, opastaa WWF Sveitsin projekti päiväkotien henkilöstöä

Teksti Hanna Seimola – Eikös tuon pitäisi olla päiväkotihenkilöstölle itsestäänselvyys? kysyn kollegaltani...

Ekologinen velka on kokonaisvaltainen näkökulma ympäristö- ja globaalikasvatukseen

Teksti Mauno Särkkä Kuinka avata nuorille globaaleja ympäristö-, ihmisoikeus- ja kehityskysymyksiä kokonaisvaltaisesti?...


vlbanner