Vihreä lippu tarvitsee tukeasi Tulosta
Vihreä lippu tarvitsee tukeasi
05.07.2012 14:05

Valtion säästötoimenpiteiden johdosta Syksen saama OPH-avustus laski tänä vuonna 27% eli 8000 euroa. Tämä avustus vaikuttaa erityisesti maamme merkittävimmän ympäristökasvatusohjelman, Vihreän lipun, toimintaan.

Avustuksien raju heikkeneminen vaarantaa Vihreän lipun kehityksen ja jatkuvuuden.  Autathan siis meitä työssämme. Tavoitteemme on kerätä 8000 euroa. Lahjoita nyt.

Tämä summa takaa sen, että ympäristökasvatus voimistuu edelleen Suomen kouluissa ja yhä useammalla suomalaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus kestävämpään elämään.

Osoita varat Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran tilille Sampo Pankki FI8580001371244196 ja kirjoita viestikenttään viitteeksi YKL2012.


Poliisihallituksen 28.7.2011 myöntämän keräysluvan 2020/2011/2136 mukaisesti Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry voi kerätä varoja 1.8.2011-30.3.2013 välisenä aikana koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta Vihreä lippu -ohjelman kuluihin ja Ympäristökasvatus-lehden julkaisemiseen.


Viimeksi päivitetty 03.08.2012 14:30
 

Ajankohtaista

Jäsenkysely 2013 - vastaa ja vaikuta Syksen toimintaan!

Suoritamme tämän jäsentutkimuksen 17.5. – 31.5.2013 välisenä aikana koko jäsenistöllemme. Kyselyn tarkoituksena on...

Ympäristökasvatuspäivien ilmoittautuminen on avattu!

Valtakunnalliset Ympäristökasvatuspäivät 2013 järjestetään 3.-4.10 Suomen luontokeskus Haltiassa, Espoon Nuuksiossa. Luvassa...

Ympäristökasvatuksen verkkonumero 2/2013 on ilmestynyt

Ympäristökasvatuksen verkkonumero 2/2013 on ilmestynyt!Kiinnostaako hyvinvointi, entä leikin vaikutus terveyteen? Kurkkaa...

Lausunto koskien luonnosta: Valtioneuvoston periaatepäätös Kestävästä kulutuksesta ja tuotannosta 'Vähemmästä viisaammin' 2012

Lue Lausunto koskien luonnosta: Valtioneuvoston periaatepäätös Kestävästä kulutuksesta ja tuotannosta 'Vähemmästä...

Innostu keväästä ja linnuista - tule mukaan linturetkelle ja kevätkokoukseen 23.3. Helsingin Viikissä!

Innostu keväästä ja linnuista - tule mukaan linturetkelle ja kevätkokoukseen 23.3. Helsingin Viikissä! Tule bongaamaan...

Tule mukaan Syksen toimintaan!

Tule mukaan Syksen toimintaan! Mikä on sinun tapasi toimia ja vaikuttaa ympäristökasvatuksen saralla? Syksen...

Ympäristökasvatuksen verkkonumero 1/2013 on ilmestynyt

Ympäristökasvatuksen verkkonumero 1/2013 on ilmestynyt!Lehdestä löydät mm. seuraavat kirjoitukset:Marja-Leena Loukola:...

Leikkiä, laulua ja läheisyyttä – Vihreän lipun päivänä muistetaan toinen toista

Suomalaiset Vihreä lippu -päiväkodit ja koulut viettävät valtakunnallista Vihreän lipun päivää 2.2. Kuten päivämäärästä voi...

Ympäristökasvatuspäivät 2013

Ympäristökasvatuspäivät järjestetään tänä vuonna Suomen luontokeskus Haltiassa 3.-4. lokakuuta.Päivien teemana hyvinvointi....

Yhdessä kestävän elämän puolesta - Vihreä lippu -tunnustukset jaettiin

Suomen Ympäristökasvatuksen Seura on jälleen myöntänyt arvostetun kansainvälisen ympäristökasvatuksen tunnustuksen, Vihreän...

Poiminnat lehdestä

wwwymparistokasvatusfilehti-millaistaonterveelama

Millaista on terve elämä?

Pitkän uran ympäristökasvatuksen tutkimustyön parissa tehnyt Eila Jeronen on mukana suunnittelemassa Vihreä lippu -ohjelman...
wwwymparistokasvatusfilehtiluontokoulujentoimintaaruotsinmalliin

Luontokoulujen toimintaa Ruotsin malliin

Mikä on Fältbussen? Miten Ruotsissa toteutetaan Vi lär in ute -toimintaa? Suomalainen ympäristökasvattajien porukka...
wwwymparistokasvatusfilehtihenrydavidthoreau

Henry David Thoreau – ympäristökasvatuksellista elämää metsässä

Uudessa kirjoitussarjassa esitellään varhaisia ajattelijoita, joiden työ on vaikuttanut ympäristökasvatukseen ja...
wwwymparistokasvatusfilehtipartiotoimintaavihreanlipunalla

Partiotoimintaa Vihreän lipun alla

Useimmissa maissa vain koulut voivat osallistua Vihreä lippu -ohjelmaan. Suomessa mukaan voivat päästä päiväkotien lisäksi...
wwwymparistokasvatusfilehtimikatekeemeistaymparistoystavallisia

Mikä tekee meistä ympäristöystävällisiä?

Luontosuhteessa on samankaltaisia piirteitä kuin missä tahansa suhteessa: suhde ei voi kehittyä ilman yhteyttä ja yhteyden...
wwwymparistokasvatusfilehtinayttavadokumenttijaljittaamehilaistenjoukkotuhoja

Näyttävä dokumentti jäljittää mehiläisten joukkotuhoja

Sveitsiläinen elokuvaohjaaja Markus Imhoof avaa loistavalla dokumenttielokuvallaan Ei pelkkää hunajaa silmämme...
wwwymparistokasvatusfilehtivl-terveisiajanniltajamallalta2-2013

Vihreä lippu -terveisiä Jannilta ja Mallalta

Janni ja Malla ovat viime lukukaudelta saakka kuuluneet Mahnalan Ympäristökoulun Vihreä lippu -raatiin. Heidän mielestään...


vlbanner